Jeps! Ny on niin ku päästy Marraskuun puolelle. Vähiin käy aika, ennen kuin loppuu.

Tämä blogin päivitys on vähän laahannut jälkijunassa, mutta välillä tuntuu olevan paljon muuta, ettei ole saanut aikaiseksi pistää tikkua ristiin asian hyväksi.
Tosiaan, kuten edellisessä viestissä kirjoitin, niin siirsin nuo käsityöhöpötykset tuonne toisen blogin puolelle, niin pystyn selkeämmin keskittymään tässä blogissa itse asiaan.

Koko syksy on mennyt odotuksen merkeissä. Syyskuun puolella meille ilmoitettiin, jotta meidät on virallisesti hyväksytty lähetyskurssille, ja tämän kuluvan viikon aikana saatiin asia viimein myös kirjallisena.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kovin on asiat muuttuneet matkan varrella. Nyt emme olekaan menossa Kauniaisten Raamattuopistolle kurssille. Ko. kurssi ilmeisesti peruttiin, sillä toinen järjestö jonka piti järjestää ko. kurssi yhteistyössä SLEY:n kanssa ei saanutkaan riittävästi lähtijöitä. Nyt Kyseinen kurssi pidetään RYTTYLÄSSÄ yhteistyössä Kansanlähetyksen kanssa.

Tämä on sinänsä ihan onnellinen käänne, sillä sijainniltaan Ryttylä on lähempänä Tamperetta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, jotta meidän on helpompi hoitaa muksun kouluun tutustumiset, oikojakäynnit ja muut käytännön asiat Tampereella. Helsingin seudulta olisi ollut lähes tuplasti matkaa.

Asuntoakaan emme ole vielä pistäneet myyntiin. Tätä pitäisi pikkaisen tyhjennellä. Olemme eläneet jo muutaman kuukauden puolityhjien laatikoiden kanssa. Sohvakaluston lahjoitimme FIDA:lle ja siirsimme sänkymme olohuoneeseen. Nyt entinen makuuhuoneemme on sekalainen kaaos. Alunperin meidän piti vähitellen pakata sinne laatikoita siististi pinoon ja sitten siirtää niitä pikkuhiljaa varastoon... Mutta projekti jäi kesken. Siellä on erinäinen määrä laatikoita ja sinne on sittemmin tullut heitettyä ylimääräisiä tavaroita ja vaatteita sen laatikkopinon päälle...
Edessä on siis aikamoinen urakka. Näillä näkymin pääsemme parin viikon kuluttua kuljettamaan nuita laatikoita meille tarkoitettuun pitkäaikais varastoon. Eli sitten tämä kodin pakkaus-homma pääsee taas jatkumaan.

Tuon kurssinkin viralliset päivämäärät ovat nyt selvillä. Alunperin luulin, jotta se olisi kestänyt kesäkuun loppuun, mutta päivämäärät ovatkin 9.1.06-31.5.06

Isot muutokset edessä ja paljon isoja kysymysmerkkejä… Mutta täytyy ottaa tämä henkisen kasvun kannalta. Tässä pikkuhiljaa kasvaa siihen kärsivällisyyteen, jota kentällä tullaan tarvitsemaan.

LC

No, nyt on sitten käyty kakkos haastattelussa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tässä vaiheessa voikin jo paljastaa, minkä järjestön kanssa olemme asioineet.

Suomen Luterilaisen kirkon sisällä  Japanin lähetystä tekee 3 eri järjestöä. Vanhin niistä on SLEY, joka on tehnyt Japanin lähetystä jo yli 100 vuotta.  Tunnen jo entuudestaan SLEY:n  Japanin lähettejä, ja koska he tekevät työtä sellaisilla alueilla, jossa on Englanninkielinen peruskoulu, järjestön valinta oli helppo

Menimme viime tiistaina SLEY:n toimistolle. Siellä oli meidän perhettä vastaanottamassa 4 henkilön tiimi, joka sitten haastatteli meitä. Siinä vierähtikin kolmisen tuntia ihan sujuvasti, kun keskustelimme lähenemisestämme. Siinä käytiin läpi meidän lähetysnäkyä, raamattunäkemystä, toiveita, haaveita ja Japanin kentän vaikeutta.

Lopuksi toiminnan johtaja ilmoitti jatkosta, että eiköhän pistetä pyörä pyörimään. Eli käytännössä siis pääsimme tästäkin haastattelusta etenemään seuraavalle portaalle.

Jatko kuvio menee niin, että tämä tiimi esittelee meidän paperit lähetystyön johtokunnalle, joka esittelee asian sitten SLEY:n hallitukselle (tms. instanssille).  Koska kyseinen toiminnan johtaja istuu kussakin portaassa, tuskin tulee enää mitään mutkia matkaan. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei mitään ole vielä allekirjoitettu. Elikkä mitä tahansa voi aina tapahtua.

Joka tapauksessa nyt voimme sanoa, elävämme aikaa: ”kutsua lähetyskurssille odotellessa”.

Tuloksia ilmeisemmin voi odotella siinä syyskuun loppupuolella, jolloin pitäisi olla seuraava hallituksen kokous. (Sitä seuraava olisi kuulemma vasta joulukuussa.)

Että näin tässä edetään, askel askeleelta.

LC

Torstai-iltana ajoimme Helsinkiin  ja yövyimme Hotellissa. Hintaa hotellilla oli kyllä aikas hunajaisesti ja illallinen ravintolassa teki aikamoisen loven kukkaroomme.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tyttäremme vietti tämän ajan serkuillaan sekä mummulla. Oli muuten ensimmäistä kertaa yökylässä. Kiitos sukulaisillemme avusta.

Aamulla heräsimme yllättävän huonosti nukutun yön jälkeen ja menimme hotellin alakertaan aamiaiselle. Täytynee sanoa, että kyseinen aamiainen oli paljon nautittavampi kuin se illallinen, jonka olimme edellisiltana syöneet. Tietäen edessä olevan päivän kiireiseksi, tankkasin oikein tuhdin aamiaisen. Siinä upposi munakokkelit ja pekoni, lohivoileivät ja kahvia. Isäntä ei innostunut tankkaamaan, joten hänellä olikin kova nälkä puolenpäivän aikaan. Itse sulattelin tyytyväisenä siihen aikaan pekonia. Hih! No, ei välttämättä mitään terveellistä. Mutta olipa hyvää.

Lähdimme hotellilta reilusti ennen kahdeksaa kävelemään Töölössä sijaitsevalle Kansanterveyslaitokselle. Siellä meidät ohjattiin huoneeseen jossa meille eteen kasattiin iso kasa erilaisia tehtäviä, numerosarjoista kuvan selitystehtäviin. Välillä kävimme haastattelussa ja teimme kuunneltuja tehtäviä sekä ryhmätöitä. (Hih! ryhmätöitä kahdestaan. Varsinainen ryhmä)

Päivän aikana he ilmeisesti tutkivat meidän stressin sietokykyä, neuvottelu ominaisuuksia, kykyä hahmottaa tilannekokonaisuuksia… jne.  Siellä oli joukossa matemaattisia probleemeja, numerojonotehtäviä ja jopa ne kuuluisat mustetahratkin.

Haasteellisinta oli selvitä annetuista tehtävistä annetussa ajassa. En kyllä kyennyt tähän, sillä haastattelut veivät normaalia pidemmän ajan (ilmeisesti monisanaisuuteni vuoksi), joten iltapäiväksi annetuille tehtäville jäi vain viimeinen tunti käytettäväksi.

Turhauttavinta oli ehkä se, että aikarajalliset tehtävät olivat ”mission impossible”, juuri kun oli päässyt innostuksissaan vauhtiin, aika loppui kesken.

Siinä se 8 tuntia sujui sukkelasti. Yllättävintä oli se, kuinka poikki sitä oli sen urakan jälkeen. Olo oli väsyneempi kuin 2 tunnin rankan fyysisen rasituksen jälkeen.

Testin jälkeen sitten kiitimme ja pokkasimme. Lähdimme kävellen hotellille ja haimme automme parkkihallista. Kello oli sopivasti puoli viisi ja perjantai-iltapäivä… Voitte varmaan kuvitella millainen ruuhka Helsingissä tai ylipäätänsä Kehä kolmosen sisäpuolella on.

Mannerheimintielle pääseminen oli haaste sinänsä. Vaatii aikamoista paikallistuntemusta päästä kääntymään vasemmalle kyseistä väylää. Lähes kaikki risteykset, joita tiirailimme kauempaa olivat koristettu merkein ”vasemmalle kääntyminen kielletty”. Siellä me puikkelehdimme äkkipikaisten autoilijoiden ja päälle tulevien raitiovaunujen seassa. Ihmeen kauppaa pääsimme lähes tulkoon ilman ylimääräisiä kilometrejä oikeaan suuntaan. 

No, ei se vielä siihen helpottanut. Ruuhka ja vaaratilanteet saivat kyllä pulssin kohoamaan. Ohitukset, kiilaukset jarrutukset ja kilpajuoksu pysäkiltä eteen tulevien bussien kanssa, jota muut autoilijat aika sujuvasti harjoittivat, olivat kyllä aika järkyttäviä.

Lopu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme takaisin Tampereelle. Haimme jälkikasvumme serkuiltansa  ja kiisimme kotiin pistämään pakastepizzaa uuniin.

Syötiin, saunottiin ja kaaduttiin olohuoneen sohvalle.

Nyt sitten odottelemme testien tuloksia ja mahdollista kutsua jatkohaastatteluun.

Jos selviämme näistä kaikista portaista, voimme ehkä ruveta odottamaan kutsua Lähetyskurssille.

Olemme edelleen innoissamme tästä prosessista. Japanissa olevien suomalaisten webbipäiväkirjoja lukiessa tulee sellainen malttamaton olo, että päästäisiinpä jo lähtemään.
Välillä tulee kuitenkin sellainen jänne tunne vatsanpohjaan… samanlainen kouraisu, kuin olisit juuri vuoristoradan huippukohdassa ja vaunu on lähdössä hillittömään kiitoon rataa alas… 

Joka tapauksessa tämä on iso juttu niin meille itsellemme kuin läheisillemmekin.

Huh!

LC

Jipii!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Saatiin jo aikaiseksi tilata se soveltuvuustestin päivä. Se on sitten 13 päivä Toukokuuta ja perjantai. Eli lujaa vauhtia edetään.

Meidän pitää olla Helsingissä jo aikaisin aamulla. Siellä menee kuulemma koko päivä. Muutamat pitkät haastattelut ja psykologiset testit. Meidät siis todellakin syväluodataan siellä. No hyvä niin, sillä muuttaminen vieraaseen maahan lähes ummikkona on aina iso kriisin paikka. (Japanissahan ei oikein tahdo englannilla pärjätä.)

Toivottavasti saadaan "terveen paperit", eli oltaisiin soveltuvia lähtemään. Luulisin niin. Miksi muuten Taivaan Isä olisi pistänyt meitä käymään läpi tälläistä tunteiden myrskyä ja höykytystä.

  LC

Hei!

Perheemme on jokin aikaa suunnitellut lähetystyöhön lähtöä ja käynyt pitkää henkistä prosessia. Olemme tehneet asian eteen jotain ja käyneet jo yhdessä haastattelussa. Täytimme viimein hakukaavakkeet seuraavalle lähetyskurssille. Jos hyvin käy, saatamme olla jo vuoden päästä syksyllä Japanissa.

Meillä on oma webbipäiväkirja, jota kirjoitamme englanniksi. Sinne yritämme tehdä viikottaisia merkintöjä tämän prosessin etenemisestä. Tämän palstan varaamme "ns. ystävänkirjeille", joita on tapana lähetyskentiltä lähetellä.  Alkuperäinen ystävänkirjeet on MSN:llä, mutta tämä on olemassa siltä varalta, jos sille toiselle sattuu jotain. Olisi niin ikävää, jos kaikki päiväkirjamerkinnät katoaisivat bittiavaruuteen. Lisään toistaiseksi valokuvia vain MSN:lle.

Toistaiseksi täällä saattaa olla melko hiljaista, kunnes pääsemme kurssille ja 'lähtövalmistelut' käynnistyvät toden teolla. Siihen asti kiinostuneet voivat vierailla linkin kautta toisella palstallamme. Linkki

Kaipaamme runsaasti esirukouksia suunnitelmiemme puolesta.

Siunausta teille kaikille!

LC & Perhe